Juhlavuottaan viettävä Apulanta mukaan Wanaja Festivaleille
30-vuotista uraa tänä vuonna juhlistava Apulanta julkisti keikat ensi kesälle, ja Wanaja Festivaleilla yhtye nähdään lauantaina 10. heinäkuuta.
Apulannan matka on ollut uskomaton ja ainutlaatuinen alusta alkaen. Heinolassa vuonna 1991 perustettu yhtye on saavuttanut lähes kaiken mahdollisen. Apulanta on julkaissut ilmiömäisen suosion siivittämällä urallaan yhteensä 12 albumia, 5 kokoelmalevyä, livetallenteita ja lukuisan määrän ep:itä ja singlejä. Jokainen julkaisu on noussut virallisten listojen kärkeen ja lähes kaikki myyneet jalometalliin oikeuttavia määriä. Bändi on esiintynyt vuosien varrella loppuunmyydyille keikka-areenoille ympäri maata, ja heistä on tehty mm. kirjoja ja elokuva. Apulanta juhlavuottaan Olympiastadionilla elokuussa A30-konsertissa.
Wanaja Festivalin kahden päivän festivaaliliput ja erityisen kysytyt kahden päivän VIP-liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi.