Kaikki uutiset
Kuvaaja: Henri Juvonen

Kärkinimet tähdittävät uudistuvaa Wanaja Festivalia Hämeenlinnassa heinäkuussa 

Heinäkuun 8.-9. Hämeenlinnassa järjestettävän Wanaja Festivalin tapahtuma-alue uudistuu toiminnoiltaan ja VIP-alue kokee merkittävää kehitystä. Palvelutarjonta ja oheistapahtumat nostavat entisestään yleisöviihtyvyyttä.  

Hämeenlinnan ylpeys, kaksipäiväinen Wanaja Festival, on järjestetty vuodesta 2004 alkaen yhdessä Suomen kauneimmista festivaalialueista. Tulevana kesänä tapahtuma-alue uudistuu muun muassa massiivisen festarilavan ja VIP-alueen uusilla sijainneilla. Uudistuksen myötä VIP-alueelta on entistä paremmat näkymät lavalle.  

Festivaalialuetta on palautteissa kiitelty Suomen kauneimmaksi. Linnanpuistossa päästäänkin tänä kesänä nauttimaan alueen kauneuden ja järvimaisemien lisäksi erilaisista lounge- ja oleskelualueista. Näissä voi bändien väleissä nauttia kattavista palveluista sekä väliaikaohjelmista. Tapahtuman oheisohjelmaa julkistetaan kevään aikana.  

”Linnanpuiston alue on ainutlaatuinen! Tulevana kesänä iloitsemme saadessamme sen entistä monipuolisemmin festivaalin käyttöön. Erityisesti VIP-vieraat tulevat ilahtumaan toteutettavista uudistuksista. Myös yhden lavan taktiikkamme ja erillinen palvelualue lisäävät upean tapahtumapaikan toimivuutta, iloitsee tuotantopäällikkö Jonna Myllykangas.  

Esiintyjinä Suomen huiput 

Festivaaleilla kuullaan taas kotimaan kärkinimiä. Aiemmin julkaistujen Haloo Helsinki!, Vesala, Mariska ja Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet lisäksi kotimaisista kärkinimistä lavalle nousee merkittävä sooloartistikattaus. Keikkalavoille paluunsa tekevä Anna Puu, rap-artisti Pyhimys, yksi Suomen menestyneimmistä tulokkaista BEHM, Anna Puun kanssa menestyssinkun ”2020” julkaissut Olavi Uusivirta sekä Ota syliin ja suutele mua ja Olettamuksia radiohiteistään tuttu Jonne Aaron

Festivaalin ensimmäiselle päivälle tullaan kevään aikana julkaisemaan vielä kaksi isoa nimeä. 

Ohjelma: 

PERJANTAI 8.7.: BEHM, Pyhimys, Jonne Aaron 
Lisäyksiä tulossa! 

LAUANTAI 9.7.: Haloo Helsinki!, Anna Puu, Vesala, Olavi Uusivirta, Mariska, Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet 

Liput: 

Festarilippu 2 päivää (pe-la), 119 € 
Festarilippu 1 päivä (pe, la), 69 € 
Festarilippu 1 päivä, lastenlippu alle 12 v. (pe, la), 11,50 € 
VIP-lippu 2 päivää (pe-la), 175 € 
VIP-lippu 1 päivä (pe, la), 110 €                                                    

Tapahtuman kaikki liput ovat nyt myynnissä Tiketti ja Lippu.fi 


Ikäraja:  

Wanaja Festival on sallittu kaiken ikäisille. Vain anniskelualueille ja VIP-alueelle on ikäraja 18 vuotta. 2-vuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät tapahtuma-alueelle veloituksetta maksavan huoltajan seurassa.   

Tapahtumassa mukana