Wanaja Festival raikaa 2021 – Erikoisjärjestelyt muuttavat tapahtuman ikärajaa tämän vuoden tapahtumassa

Pääsemme juhlimaan Wanaja Festivalia heinäkuussa Linnanpuistoon kahden vuoden odotuksen jälkeen. Mukana hieno kattaus parhaita artisteja ja Linnanpuiston kattavat puitteet antavat meille tilaa juhlia väljästi!  

Wanaja Festivalilla raikaa mm. BEHMErinKaija Koo ja J. Karjalainen. Lisää nimiä ohjelmaan sekä esiintymispäivät julkaistaan ensi viikolla!

Erikoisvuotena poikkeusjärjestelyiden vuoksi tapahtuma toteutuu tänä vuonna K-18 –versiona, mutta ensi vuonna 2022 tapahtuma palaa normaaliin, ja on jälleen tuttuun tapaan avoin kaiken ikäisille juhlijoille. 

Turvallisuussyistä yleisömäärää on rajoitettu ja ohjelma raikaa yhden lavan voimin Puistolavalla. Tapahtumaan myydään vain rajoitettu määrä lippuja ja tämän vuoksi emme voi taata, että lippuja riittää kaikille halukkaille. Lipuista kannattaa pitää hyvä huoli, mikäli sinulla sellainen jo on ja pääset takuulla mukaan festareille. 

Lisää ohjelmaa julkaistaan ensi viikolla 
Wanaja Festivalin lisäohjelmaa julkaistaan ensi viikolla ja samalla myyntiin avataan kaikki lipputyypit, pysy kanavalla. Wanaja Festivalin kahden päivän lipputyypit ovat jo nyt myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi. Lisätietoa löydät nettisivuiltamme: www.wanajafestival.fi/liput 

Mikäli tapahtuma ei kutsu sinua tänä vuonna, voit siirtää lippusi ensi vuodelle 2022 ja varmistaa pääsyn ensi vuoden tapahtumaan ja samalla tuet tapahtuman tulevaisuutta. Kiitos suuresti lipun säilyttämisestä! Halutessasi voit myös palauttaa lippusi ja saat rahasi takaisin. Lisätietoa: www.wanajafestival.fi/ukk  

Tulemme taatusti kokemaan tunteellisia hetkiä, kun viimein taas Linnanpuisto ja #Hämpton elää ja hengittää Wanaja Festivalin tahtiin, emme malta odottaa!  

Luvassa kattavasti tapahtumainfoa sekä turvallisuustietoa tapahtuman nettisivuilla ja kanavissa tapahtuman lähestyessä, pysy siis kuulolla ja saat ajankohtaiset ohjeet turvalliseen festivaalielämykseen! 

Tapahtumassa mukana