Turvallisuus

TURVALLISUUS

Wanaja Festivalin pääprioriteetti on olla turvallinen tapahtuma ja otamme kaikessa toiminnassamme sen huomioon. Festivaalin tuotantoryhmä tekee tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa ja suunnittelee festivaalia viranomaisohjeistuksen mukaisesti. Wanaja Festivalia järjestävä Nelonen Media Live on vastuullinen tapahtumanjärjestäjä, jonka sydämen asia on huolehtia esiintyjien, asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

YHTEYSTIETOJEN KERÄÄMINEN

Wanaja Festivalin turvallisuustoimenpiteisiin kuuluu myös yhteystietojen kerääminen. Keräämme festivaaliasiakkailta yhteystiedot lipunoston yhteydessä, jotta pystymme tiedottamaan mahdollisista tapahtumaan ja sen järjestämiseen liittyvistä muutoksista sekä informoimaan turvallisuuteen liittyvistä seikoista mahdollisimman suoraviivaisesti. Asiakastietoja ei käytetä markkinointitarkoituksiin, vaan tarkoitus on palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla.

Huomioitavaa

Noudata festivaalijärjestäjien ja järjestyksenvalvojien antamia ohjeita mahdollisten vaaratilanteiden sattuessa. Mahdollisten onnettomuuksien varalta alueella päivystää ensiapuryhmä. Jos huomaat onnettomuuden tai muun turvallisuusongelman, ilmoitathan heti asiasta järjestyksenvalvojille!

Omien alkoholijuomien ja mahdollisesti turvallisuutta vaarantavien esineiden tuominen tapahtumapaikoille on ehdottomasti kielletty.

Voit tuoda alueelle kaksi läpinäkyvää 0,5L vetoista, tyhjää juomapulloa. Alueella on vesipiste, josta vesipulloa saa täytettyä.

Tupakointi on ehdottomasti kielletty lavan edustalla. Tupakoithan vain sille määrätyillä alueilla.

Kännyköiden, taskukameroiden ja kuulosuojaimien tuonti alueille on sallittu. Laittomat esineet tullaan takavarikoimaan porttitarkastuksen yhteydessä.

Turvatarkastus

Järjestyksenvalvojat tekevät porteilla kaikille turvatarkastuksen.

Kielletyt esineet ja asiat

  • Järjestelmä- ja videokamerat (median kuvausluvat akkreditoinnin kautta etukäteen)
  • Läppärit ja padit
  • Sateenvarjot
  • Polkupyörät, potkulaudat ja skeittilaudat
  • Lasipullot ja tölkit (riippumatta sisällöstä)
  • Minkäänlaisia juomia. Tyhjä, 0,5L läpinäkyvä muovipullo on sallittu vesipulloksi.
  • Eväät (pienet välipalat esim. patukka sallittu)
  • Alkoholituotteet ja muut huumaavat aineet
  • Ampuma-, terä- ja lyömäaseet
  • Monitoimityökalut
  • Räjähteet, ilotulitteet, soihdut, laserit
  • Paksut ketjut
  • Lemmikit
  • Retkituolit
  • Huomioliivit ja takit
  • Lastenvaunut ja rattaat
  • Julisteiden, flyereiden, tms. jako alueella
  • Yleisön käsien päällä ”surffaaminen”, eli crowd surfing on turvallisuussyistä kielletty
  • Liput, banderollit ja selfiekepit (järjestyksenvalvojilla on oikeus kieltää lippujen ja banderollien tankojen ja keppien vieminen tapahtuma-alueelle)

Tapahtumassa mukana